Uutiset ja lehdistötiedotteet - 2013

Uutiskirje

Kuluttajat odottavat yrityksiltä vastuullisuutta, ja vastuullisuus-käsite mielletään laajempana kuin aikaisemmin.


Uutiskirje

Netin rooli autokaupassa saa jatkuvasti uusia muotoja.


Uutiskirje

Suomalaisista noin joka viides harrastaa hiihtämistä.


Uutiskirje

Verkkokauppa on kehittynyt Suomessa lähivuosina laajentuen kattamaan yhä useampia tuoteryhmiä.


Uutiskirje

Suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että kuluttaja on ostopäätöstä miettiessään nykyään jatkuvassa epävarmuuden tilassa, kun uudet, paremmat j


Uutiskirje

Ruokatietoa-julkaisu sisältää muun mu


Uutiskirje

Kiinnostus vaikuttaa asioihin ympärillään vaihtelee toisaalta iän myötä, mutta ennen kaikkea asumismuodon mukaan.


Uutiskirje

Internetin rooli asuntokaupassa ja vuokrauksessa on kasvanut 2000-luvulla ja entistä useammalle asuntoa etsivälle asuntosivustot ovat ensimmäinen a


Uutiskirje

Suomalaisilla on erittäin tiivis ja lämmin suhde internetiin.


Uutiskirje

TNS suoritti ensimmäistä kertaa Suomessa Automerkkien Maine -tutkimuksen. Tutkimus tuo esille mielenkiintoisia löydöksiä.


Uutiskirje

Verkkokaupan valtteja ovat hinta, nopeus ja valikoima. Kovassa kilpailussa verkkokaupalle on kuitenkin hyötyä kivijalkakaupasta.