Kansallisen Mediatutkimuksen raportointi nopeutuu

Kansallisessa Mediatutkimuksessa (KMT) mukana olevat lehdet voivat jatkossa saada lukijamäärän ja kokonaistavoittavuuden joka kuukausi.

Syyskuusta 2014 lähtien MediaAuditFinlandin tilaamassa ja TNS Gallupin toteuttamassa Kansallisessa Mediatutkimuksessa tehdään maailmanennätys, kun painettujen lehtien lukijamääriä aletaan julkaisemaan kuukausittain. Lisäksi lehdet saavat joka kuun 8. päivä julkaistavassa raportissa kokonaistavoittavuuslukunsa, joten myös koko mediabrändin menestystä suomalaisten parissa voi seurata tiiviisti.

Kuukausilukujen julkaisun tavoitteena on tarjota medioille mahdollisuus seurata levikkimarkkinoinnin toimenpiteiden vaikutusta lukijamääriin lähes reaaliajassa ja mainostajalle mahdollisuus seurata mediabrändin kulutuksen muutoksia aiempaa kahdesti vuodessa tapahtunutta raportointia tiheämmin. Lisäksi vuodenaikavaihtelujen muutosten aiempaa tarkempi havainnointi on nyt mahdollista.

Kuukausittaisten lukujen julkaiseminen on KMT:ssä mukana oleville lehdille vapaaehtoista ja nyt alkuvaiheessa mukana ovat kaikki 34 Kärkimedialehteä, Ilta-Sanomat ja muutama aikakauslehti. Mukaan pääsee myös lennosta jo vaikkapa seuraavien lukujen julkaisuun 8.10.2014.

Tuoreet elokuun 2014 lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet kuukausitrendien kera MediaAuditFinlandin sivuilta:
http://mediaauditfinland. fi/wp- content/uploads/2014/09/KMT- Kuukausiluvutelokuu- 2014. pdf

 

Lisätietoja

Ville Rekula
etunimi.sukunimi@tnsglobal.com

Kategoria: 
Uutiskirje