Kisa vastaajan ajasta - tiedonkeruun uudet tuulet

TNS Gallupin tiedonkeruu uudistuu teknisesti, visuaalisesti ja sisällöllisesti tavoittaakseen aiempaakin tehokkaammin kaikki tulevaisuuden liikkuvat kuluttajat. Otamme tosissamme kisan vastaajien ajasta.

Uudet TNS:n kansainväliset tekniset ratkaisut mahdollistavat aiempaa visuaalisemmat ja interaktiivisemmat lomakkeet. Uudet työkalut auttavat myös räätälöimään lomakkeiden sisällöstä kiteytetympää ja vastaajaystävällisempää. Nuorille suunnattuihin tutkimuksiin voidaan suunnitella jopa pelinkaltaisia elementtejä.

Jatkossa vastaaja voi vastata tutkimuksiin millä päätelaitteella tahansa, missä paikassa tahansa. Vastaavasti tutkimuksen tilaajan on mahdollista tarkastella tutkimustuloksia myös omasta kännykästään tai tabletistaan.

Tuoreen TNS NetTrack -tutkimuksen mukaan 65 % suomalaisista on käyttänyt internetia mobiililaitteella. Tilanne on muuttunut hyvin nopeasti. Vielä vuonna 2012 vastaava luku oli 35 % suomalaisista. Suomessa on jo joukko henkilöitä, joilla ei enää ole perinteistä PC:tä tai kannettavaa. Lisäksi internetin käyttöajankohdat ja mahdollisuudet osallistua tutkimuksiin ovat hyvin erilaisia eri kohderyhmissä, joten tuomme perinteisen nettilomakkeen rinnalle mahdollisuuden vastata myös mobiililaitteilla. TNS Gallupin tutkimukseen osallistuva voi valita parhaiten hänelle sopivan ajankohdan osallistumiselle, esimerkiksi matkalla julkisessa kulkuneuvossa, odotushuoneessa käyttäen omaa älypuhelintaan tai tabletilla kotisohvalla.

Tuomme Gallup Forum -paneelin jäsenille käyttöön mobiilisovelluksen, joka ilmoittaa uusista tutkimuksista, näyttää ansaittujen palkkioiden määrän ja sisältää paljon vastaajalle hyödyllistä tietoa Gallup Forumin tutkimuksista ja paneelista. Mobiilisovellus lisää eri kohderyhmien tavoitettavuutta tutkimuksissa. Sovellus tulee perinteisten kutsuvälineiden rinnalle tavoittamaan myös niitä, joita ei sähköposti- tai SMS-viesteillä tavoiteta.

TNS Gallup tarjoaa myös puhtaasti mobiilimenetelmällä toteutettuja tutkimuksia. Mobiililaitteiden ominaisuuksia hyödyntämällä voidaan toteuttaa uudentyyppisiä tutkimuksia, joissa käytetään vastaajan ottamia valokuvia, video- tai äänitallennetta tai vaikkapa viivakoodeja tuotteista. Lisäksi paikannustietoja tai muita mobiilisovelluksia voidaan hyödyntää tutkimuksissa.

Henkilökohtaisina haastatteluina tehdyissä tutkimuksissa olemme jo siirtyneet mobiilimaailmaan. Valtakunnan laajuisella kenttähaastattelijajoukollamme on kaikilla käytössään tablet-laitteet ja TNS:n mobiiliominaisuuksia hyödyntävä tiedonkeräysohjelmisto, jolla voimme mm. äänittää vastauksia ja saada aitoa palautetta tutkimuksen kohderyhmältä. Tablet-laitteet ovat kevyitä ja niitä voidaan käyttää ilman nettiyhteyttä, jolloin voidaan tehdä vaikkapa katuhaastatteluina.

Jatkossa myös palkitsemme vastaajiamme entistä laajemmin, kohdistetummin ja monipuolisemmin - panostamme tämän ajan kuluttajien oikeanlaiseen kannustamiseen ja tinkimättömään edustavuuteen.

 

Lisätietoja
Joni Vallenius
Puh. (09) 613 500
etunimi.sukunimi@tnsglobal.com

Kategoria: 
Uutiskirje