Brändien mahdollisuudet epävarmoina aikoina

Suomessa koronapandemia tuntuu olevan ainakin tällä hetkellä aisoissa, mutta tilanne elää koko ajan – niin meillä kuin muualla. Viruksen ja sen seurausten kanssa on totuteltava elämään vielä pitkään. 

Kantarin globaalin COVID-19-barometri kertoo kuluttajan olevan huolestuneempi taloudellisesta pärjäämisestään kuin sairastumisesta koronaan. Maailmanlaajuisesti 73% kuluttajista kertoo koronan jo vaikuttaneen tai tulevan vaikuttamaan heidän tuloihinsa. Kuluttajat haluavat säästää ei niin tarpeellisten tuotteiden ja palveluiden hankinnoissa. 49 % kertoo kokeilleensa heille uusia brändejä, joita he aikovat ostaa jatkossakin. Hyvä uutinen näille brändeille, muttei niinkään brändeille, joista luovutaan.

Turvavälit ja uudet hygieniastandardit eivät todennäköisesti riitä palauttamaan liiketoimintaa ”vanhaan normaaliin”. Moni toimiala on haasteellisessa tilanteessa – kuinka aktivoida kysyntää esim. matkailualalla? Brändien on vakuutettava kuluttaja – tehtävä kaikki mahdollinen riskien minimoimiseksi ja  kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi.

Mitä kauemmin kriisi kestää, sitä enemmän muutoksia voimme odottaa kuluttajien käyttäytymisessä ja asenteissa. Tulevassa Kantarin globaalissa verkkoseminaarissa käsittelemme näitä muutoksia ja emootioita – ovatko ne pysyviä vai väliaikaisia ja kuinka datan avulla on mahdollista tunnistaa uudenlainen kysyntä ja kasvun mahdollisuudet.

Ilmoittaudu globaaliin webinaariin: Identifying brand opportunities in the age of COVID-19 >

Kysy lisää >

 

 

 

Kategoria: 
Uutiskirje